Pinky

Olen Kainuusta lähtöisin oleva lupsakka persoona! Tatuoinnit veivät minut mukanaan 2008, ja Pinky Inkyn perustin alun perin Helsinkiin 2011. Vuodesta 2019 alkaen olen toiminut Mikkelissä, viihtyisissä tiloissa aivan kaupungin keskustassa.
Taiteilijana minulla on omaperäinen tyyli. Rakastan värien runsautta sekä kontrasteja. Värikylläiset kuvat ja erilaiset hahmot ovat erikoisosaamistani. Esimerkiksi DC Comics, Tim Burton, 80- ja 90-lukujen kauhu sekä My Little Ponyt ovat suuria intohimojani.
Toteutan tatuoinnit omalla Pinkymäisellä twistillä. Ja vaikka rakastankin värejä, nautin suuresti myös taiteen toteuttamisesta mustalla ja harmaan sävyillä.
Toivottavasti pääsen kertomaan sinulle lisää tatuointipenkin äärellä!

Tatuoinnit

Haluan suunnitella tatuointisi juuri sinulle! Lopputuloksen kannalta on tärkeää, mihin tatuointi tehdään, jotta tulos olisi paras mahdollinen. Paikan valittuasi kiinnitän huomiota kehon muotoihin ja ihoalueeseen, jotta tatuointisi säilyisi ilmeikkäänä koko loppuikäsi.
Tutustuthan huolella tyyliini sekä töihini esimerkiksi galleriasta tai Instagramissa ja Facebookissa. Jokaisella tatuointiartistilla on oma tyylinsä ja kaikki artistit eivät tee kaikkea!

Tatuoinnit pelkästään ajanvarauksella, joten tapaamiset, konsultointi ja tatuoinnit vain yhteydenottojen kautta. Haluamme pitää tatuointitilanteet asiakkaiden kanssa rauhallisina ja miellyttävinä, jonka vuoksi pidämme ovet normaalisti suljettuina.
Liikkeessämme ensisijaisen tärkeitä seikkoja ovat puhtaus, aseptiikka ja asiakkaiden turvallisuus. Pidämme hyvää huolta yleisestä siisteydestä ja erityisesti tatuointitilojen puhtaudesta. Työskentelemme tavoilla, välineillä ja aineilla, jotka suojaavat sinua ja ihoasi prosessien aikana. Tilamme ovat terveystarkastajan hyväksymät.

Ennen varsinaista tatuointia kuvan suunnittelu sekä sen paikka käydään huolellisesti läpi asiakkaan kanssa. Pienten tatuointien mallikuvat piirretään tatuoinnin teon kanssa samana päivänä. Suuremmat kuvat piirretään etukäteen, mutta luonnos ja sen muutokset katsotaan asiakkaan kanssa paikan päällä.

Tatuointeja emme tee

- Alle 18-vuotiaille (ei edes vanhemman luvalla)
- Raskaana oleville tai imettäville
- Päihteiden vaikutuksen alaisina oleville
- Tatuointi-ideasta tai tatuoinnista ylipäätään epävarmalle henkilölle
- Kopiota jonkun toisen tatuoinnista

Lävistykset

Meiltä saat laadukkaat lävistyspalvelut sekä asiantuntevaa opastusta korujen valintaan. Liikkeellämme on kattava valikoima korkeatasoisia lävistyskoruja ja omistamme Suomen suurimman merkkilävistyskorujen verkkokaupan. Käy tutustumassa valikoimaan www.luxjewelle.com

Pinky Inkyllä lävistykset toteuttaa Aunetta. Hän on ollut vuodesta 2020 alkaen opissa Suomen tunnetuimmalla lävistäjällä, jolta Aunetta on saanut laajan osaamisen lävistyksistä ja niiden tekemisen yksityiskohdista.

Aunetta on on toiminut Pinky Inkyssä lävistäjänä alkuvuodesta 2022 alkaen.
Asiakkaat kuvailevat häntä helposti lähestyttäväksi, rauhalliseksi ja vankan tietotaidon omaavaksi ammattilaiseksi.

”Nautin töistä, joissa päästään esteettisesti kauniiseen sekä asiakkaan toivomaan lopputulokseen. Tykkään myös haastaa itseäni vaativissakin projekteissa. Jatkuva kehittyminen ja uuden oppiminen saavat minut viihtymään työssäni loistavasti!”

Aunetta ei käytä lävistäessä pihtejä pitäessään lävistysalueesta kiinni. Pihtivapaa tekniikka nopeuttaa paranemispeosessia, minimoi kudosvaurion riskiä sekä on kivuttomampi asiakkaalle.

Meille olet tervetullut koruostoksille tai lävistyksiin myös ilman ajanvarausta. Mutta mikäli haluat varmistua, että meillä on aikaa palvella sinua parhaalla mahdollisella tavalla suosittelemme varaamaan ajan.

Yhteydenotot lävistäjälle:
Ig: @aunettapiercing
aunetta@pinkyinky.fi
tai soittamalla liikkeen numeroon

Lävistysten ikärajat

Lävistyksissä normaali ikäraja on 16 vuotta, mutta vanhemman luvalla jo 14-vuotias voi ottaa lävistyksen. Pienempien lasten korvareiät tapauskohtaisesti, aina kuitenkin niin, että lapsi itse on rei'itykseen valmis ja halukas. Nänni- ja genitaalialueen lävistyksiin ikäraja on aina 18 vuotta.

Galleria

Tässä näet joitakin esimerkkejä töistämme. Tuoreimmista töistämme löydät aina kuvia Facebookista sekä Instagramista, joten muistathan seurata Pinky Inkyä sosiaalisessa mediassa!

Yhteystiedot

Porrassalmenkatu 17 B 2.krs, 50100 MIKKELI
puh. 0408360632
pinky@pinkyinky.fi